26.1.2014

Ekat lomat

No ajattelin nyt tehdä tälläsen pienen intti-postauksen, kun tällästä oli toivottu :) Kuvia ei nyt valitettavasti oo, kun yksi, koska kuvaamiseen ja etenki kännykän käyttöön on tiukat säännöt. Otan kameran mukaan niin pystyy ottamaan tuvassa kuvia muulloinki, kun vapaa-ajalla ja ruokailujen yhteydessä.

Perjantaina alko ensimmäiset lomat. Yleensä uudet alokkaat on kiinni ensimmäiset kaks viikkoa, mutta meillä olikin tällänen kolmen viikon rutistus heti alkuun :) Loma on kuitenki pidennetty ja vasta huomenna lähden takasin.
Aika paljon on kertyny kolmen viikon aikana luettavaa blogeihin :D Eilen lakkasin kynnet, kun tekikin niin mieli ja tänään meikkasin vaikka lähdin vaan käymään Clasulla ja Apteekissa :D

Laitan nyt ensimmäiseks kuvan kynsistä, kun innostuin niitä ihan koristelemaanki. Kynsinauhat ja kädet on ihan älyttömän kuivat pakkasten ja hoitamattomuuden takia. Pahoittelen.



Kaksi kerrosta Essencen Power Girl-lakkaa. Tosi kiva sini-violettti duochrome. Kannattaa googlata parempia kuvia lakasta. Päädyin leimailemaan muutamaan kynteen kiekuroita GA38-laatasta. Pikkurillissä yritin leimata Color Clubin Foil Me Oncella muissa leimauksissa Dependin 223. Strassit vielä kuvioden kavereiksi ja siinähän se :)

Päädyin Esikuntakomppainiaan josta tulee mm. sotilaspoliiseja. Olisin alunperin ehkä mielummin halunnu viestiin, mutta oon kotiutunu EK:hon tosi hyvin ja miut on alustavasti jo valittu kuskiksi.
Nää kolme viikkoo on menny ihan älyttömän nopeesti ja niihin on kuulunu kaikenlaista. Oppitunteja, maassa ryömimistä (tetsausta), ensimmäinen yön yli leiri, punkassa rötväystä, ampumista ja muuta asekoulutusta, tiukkaa kuria ja paljon naurua. Oon käyny myös Sotkussa maistamassa niitä kuuluisia munkkeja ja hyviähän ne on ;)

Meijän tuvassa on miun lisäksi 5 muuta alokasta, 3 alikessua ja 5 jääkäriä. Tullaan tyttöjen kanssa tosi hyvin toimeen ja tosiaan hauskaakin on ollu :) Jääkärit on myös tosi kivoja ja on antanu vinkkejä ja auttanu. Alikessujen kanssa ei kuulukkaan olla oikeen kavereina, mutta mukaviahan nekin on :)


Kuva on ensimmäiseltä viikolta, kun ei oltu päästy vielä vaihtamaan sopivia varusteita ;)
Vapaa-aikaa meillä ei oo vielä ehtiny ihan hirveesti olemaan, koska EK:ssa peruskoulutuskausi kestää vaan 5vko, kun muualla se on 8vko. Joskus päivät venyy pitkiks ja väsyttää, mut kivaa on ollu! Harmillisesti missasin  pari ampumarata päivää ja tetsauksen, koska olin niin kipee viime viikonloppuna (kuumetta) :( Oon edelleen vähän kipee ja nyt on ollu taas lämpöökin, mutta toivottavasti tää nyt menee pian ohi.

Ensimmäinen leiri oli viime viikolla ti-ke välisenä yönä ja oli ihan kiva. Pienten sattumusten takia meijän ryhmään jäi lopuks vaan neljä alokasta, joten meillä oli astetta "kovempi" leiri. Leirihän oli majoitus harjoitus, jossa oli siis tarkotuksena harjotella teltan pystytystä ja vartioimista ja tehä sellanen "pehmee lasku" leireilyyn. Siinä missä muissa teltoissa nukuttiin 5-7 tunnin yöunia putkeen ja oli korkeintaan 1 lähivartiovuoro ja 1 potero-vartio miulla mm. meijän teltasta oli 1 lähivartiovuoro ja 4 potero vartioo ja korkeintaan 2 tuntii yhtenäistä unta. No yks yö meni nopeesti eikä se kovin kamalaa ollu. Aamulla, kun pääsi syömään aamupalaa kunnon valossa niin oli hyvät fiilikset :)

Ainoa asia mikä on ärsyttäny ja *ituttanu vähän on toi kauhee kylmyys. Torstaina oli -23 ja meillä oli maastossa erilaisia rasteja mm. kevyt kertakäyttösinko, telamiina ja käsikranaatti ja oli kylmä! Pakki ruokailut on ollu mielenkiintosia tossa kylmyydessä.

Kuitenki kaikki on hyvin, viihdyn kassulla ja lähen maanantaina iloisin mielin takasin Vekaralle. Palaillaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti