5.10.2011

Oranssi ranskis ja käsinmaalausta + ärsytys

Miulle on kerääntyny kynsilakkoja joita en oo ostamisen jälkeen käyttäny kertaakaan. Joskus lakka ei oo inspiroinu ja joskus en vaan muista käyttää niitä. Jonkun aikaa sitten päätin, että lakkaan ainakin kerran jokaisella käyttämättömällä lakalla ennenkuin saan käyttää muita. Koristeluissa tietenkin saa käyttää vanhoja lakkoja. Nyt on enään pari sellasta lakkaa käyttämättä ja nämä kynnet poisti yhden lakan listasta.



 Eli päätin tehdä ranskiksen pitkästä aikaa ja halusin maalata siihen koristeeksi kukkia. Samantapasia kukkia on varmasti nähty monessa blogissa. Laitoin aluslakaksi Opin Bubble Bathia, joka on tosi vaalea vaaleanpunainen ja vähän läpikuultavaa, koska halusin sillä häivyttää oman kynnen ja rakennekynnen rajaa (rakennekynsistä alempana vähän lisää). Ranskiksen lakkasin ihan vapaalla kädellä, kun en jaksanu alkaa sähläämän tippi-tarrojen kanssa. Yllättävän hyvin suju, voi olla, että en enää ikinä käytä tippi-tarroja :D


Tässä näkyy katkennut keskisormen kynsi. On ehtinyt jo muutaman millin kasvaa.

Kynsissä käytin siis opin bubble bathia alla ja ccuk:n apricot sunia kärjissä ja keskisormissa koko kynteen. Toi lakka on ostettu Robin Hoodista ja ihastuin kyllä tohon väriin tosi paljon! Koristeluihin käytin Kissin nail art lakkoja pearly white ja pearly gold ja päälle Cesarsin pikakuivattavaa. Ihan kivat tuli vaikka kaikki kukat ei oo niin hyvin onnistuneita.

Nyt siihen ärsytyksen aiheeseen. Miulla on siis geelikynnet ja nää on ollu miulla varmaan puol vuotta. Sillon kun innostuin nail artista hankit geelit aika pian, koska miun omat kynnet on ihan haperot vaikka mitä yrittäisit. Yleensä miulla on huolto väli ollu 4viikkoo, mut viimeks kynnet oli 4 viikon jälkeen niin hyvässä kunnossa, että seuraava huolto laitettiin 5 viikon päähän. Tietenki sitte sattu vaikka mitä. Vasemman käden keskisromesta napsahti kynsi pois melkein 2 viikkoa sitten. En ehtiny käydä sitä huoltamassa, eikä oikeen ollu rahaakaan. Tänään sitten murtu oikeesta kädestä peukalon kynsi! Onneks se ei lähteny kokonaan irti, mut täytyy pitää se ehdottomasti teipattuna lauantain huoltoon asti. Niin ja erinäisistä syistä jouduin siirtämään sitä huolto aikaa joten lauantaina on edellisestä huollosta melkein 6 viikkoa. Nyt on siis erittäin huonot kynsi päivät ja arsyttää aika kovin. Ei varmaan hirveesti tuu lakkailtua :( Onneks enään muutama päivä huoltoon

Murtunu peukalon kynsi :(


No se siitä. Nyt mie voin joku päivä tehdä esittely postauksen ittestäni ja kissoista :). Ja onneks mie oon melkein aina ottanu kuvia koristeluista, joten kyllä sitä materiaalia löytyy :)

Tulipas kilometri postaus. Sori :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti